Huumori

Huumori on vuorovaikutuksen ja viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä. Huumoriin reagoivat kaikenikäiset ihmiset kaikista eri kulttuureista. Suurin osa ihmisistä kykenee kokemaan asioita humoristisina ja reagoimaan niihin huvittumalla, hymyilemällä tai nauramalla. Tällaista kykyä kutsutaan huumorintajuksi. Huumorintajua säätelee ennen kaikkea henkilökohtainen maku, mutta siihen vaikuttavat monet tekijät kuten yksilön taustakulttuuri, koulutustaso, älykkyys ja kypsyys sekä konteksti.

Huumori voi kummuta ylemmyydestä ja vahingonilosta, yllättävästä vastakohtaisuudesta, tai sen tarkoituksena voi olla tarjota huojennuksen tunne. Huumorin monista lajeista tunnetuimpia ovat komiikka, satiiri, ironia ja parodia, ja sen lukuisista eri muodoista tunnetaan muun muassa vitsit, kaskut, pilapiirrokset ja stand up -komiikka. Huumorintajulla viitataan huumorin hyödyntämisen taitoon, sen ymmärtämiseen ja sen arvostamiseen. Huumoria voi käyttää muun muassa ihmissuhteiden ylläpitoon tai oman olon parantamiseen.

Ylemmyydentunto huumorissa lähenee vahingonilon tunnetta, sillä ylemmyydentuntoinen ihminen tuntee mielihyvää nähdessään itsensä parempana kuin muut. Huumorissa on kyse sopimattomuudesta ja rumuudesta. Huumorista nauttiminen on tyypillisesti inhimillinen piirre ja erottaa meidät eläimistä, jotka pitävät yhteensopimattomuutta uhkana. Tämän seurauksena ihminen pystyy näkemään maailman epäkäytännöllisin tavoin, minkä seurauksena hän on kyennyt luomaan tieteen ja taiteen. Huumori vapauttaa ylimääräistä energiaa ja tuottaa helpotuksen tunteen. Arkipäivän tilanteissa humoristinen elämys johtaa nauramiseen ja sitä seuraavaan miellyttävään ja rentoon olotilaan.

riemurasia.net

Lähde: Wikipedia Commons